Luottamus, kohteliaisuus ja yhteistyö Espanjan yritysmaailman keskiössä
Olen nyt ollut kaksi kuukautta harjoittelussa espanjalaissuomalaisessa kauppakamarissa Madridissa. Aika on mennyt nopeasti, ja olen päässyt tutustumaan monella tasolla siihen, miltä yritysmaailma näyttää täällä Espanjassa. Ei vain toimistolla, vaan erityisesti ihmisten kohtaamisissa. Samalla on väistämättä tullut verrattua espanjalaista työelämää suomalaisiin tapoihin ja arvoihin.
Kesäkuun alussa osallistuin Patron Dinneriin, eli illalliselle, jonka suurlähettiläs järjestää kauppakamarin Patron -jäsenille. Lisäksi otin osaa European Business Drink -tapahtumaan, joka on verkostoitumistilaisuus kaikille Euroopan kauppakamareiden jäsenille. Siellä pääsin tutustumaan muidenmaiden kauppakamareiden edustajiin ja harjoittelijoihin. Tilaisuuteen osallistui myös Madridin kaupunginjohtaja. Tällaiset tapahtumat ovat Espanjassa merkittävä osa verkostoitumista, ja niissä korostuu se, miten vahvasti espanjalaisessa liike-elämässä arvostetaan henkilökohtaisia suhteita ja luottamusta.
Erikseen sain mahdollisuuden haastatella Domenico Musonea, joka toimii Stora Enson aluejohtajana Espanjassa, Portugalissa ja Italiassa sekä Italian ja Espanjan konttorien paperitoimistojen toimitusjohtajana. Hän on asunut Espanjassa jo 15 vuotta. Hänen näkemyksensä espanjalaisesta työelämästä osuivat yksiin monien omien havaintojeni kanssa.
Musonen mukaan espanjalaisessa yrityskulttuurissa ei ole hyvä painostaa nopeisiin päätöksiin. Ensin rakennetaan luottamus, ja vasta sitten edetään varsinaiseen asiaan. Tämä näkyy erityisesti siinä, että neuvotteluita käydään usein lounaiden yhteydessä, rennossa mutta merkityksellisessä ilmapiirissä.
Päätöksenteon rytmi olikin yksi ensimmäisistä asioista, joihin itsekin kiinnitin huomiota. Espanjassa asioita ei hoputeta, vaan päätökset tehdään perusteellisesti ja harkiten. Se vaatii suomalaiselta välillä kärsivällisyyttä, sillä meillä on usein totuttu ripeämpään etenemiseen. Toisaalta opin nopeasti arvostamaan sitä, että tärkeille asioille annetaan aikaa.
Mielestäni toinen selvä ero Suomeen verrattuna on muodollisuuden aste, jonka Musonekin nosti esille keskustelussamme. Esimerkiksi tervehdykset kuten Buenos días (hyvää päivää) ja Buenas tardes (hyvää iltaa) kuuluvat arkeen, ja ihmiset puhuttelevat toisiaan Señor (herra) ja Señora (rouva) -muodossa ainakin alkuvaiheessa. Myös hierarkia on espanjalaisissa työyhteisöissä vahvempi kuin Suomessa. Titteleitä ja asemaa kunnioitetaan selvästi enemmän.
Itse opin nopeasti, että muodollisuus ei tarkoita etäisyyttä. Päinvastoin, täällä yhdistyy kunnioittava käytös ja lämmin vuorovaikutus.
Koska puhun espanjaa, olen saanut huomata, miten suuri merkitys kielellä on. Vaikka englannilla pärjää monessa tilanteessa, espanjan osaaminen on avannut minulle ovia, joita ei muuten olisi ollut olemassakaan. Ihmiset suhtautuvat heti avoimemmin, kun heitä lähestyy heidän omalla kielellään.
Myös small talk on täällä tärkeää. Ennen kuin päästään asiaan, vaihdetaan kuulumisia ja keskustellaan muustakin kuin työstä. Tämä voi suomalaisesta tuntua aluksi hieman ylimääräiseltä, mutta pian siihen tottuu.
Mitä suomalaisen yrityksen kannattaa ottaa huomioon?
Jos suomalainen yritys aikoo toimia Espanjassa, sen kannattaa varautua siihen, että asiat etenevät omassa tahdissaan. Hierarkiat ovat vahvempia, luottamus rakentuu hitaammin, ja ihmissuhteilla on aivan keskeinen rooli. Myös valmistautuminen tapaamisiin, muodollinen käytös ja sitoutuminen pitkäjänteiseen yhteistyöhön ovat tärkeitä.
Kokoukset eivät aina ole lyhyitä ja napakoita – eikä niiden tarvitsekaan olla. Usein yhteistyö rakentuu juuri epämuodollisten keskustelujen ja yhteisten hetkien kautta.
Harjoitteluni kauppakamarissa on antanut minulle paljon enemmän kuin pelkän työkokemuksen. Olen saanut oppia, miten kulttuurierot näkyvät arjen pienissä asioissa ja miten niiden ymmärtäminen voi tehdä työelämästä rikkaampaa ja merkityksellisempää.
Espanjalainen yrityskulttuuri on minulle ennen kaikkea ihmisläheinen: siinä korostuu luottamus, kohteliaisuus, yhdessä tekeminen ja aika. Nämä arvot jäävät varmasti osaksi omaa työminääni tulevaisuudessakin, riippumatta siitä, missä päin maailmaa satun työskentelemään.