Keskuskauppakamari: KV-asiat ajankohtaista -raportti 1/2022

EU:n puheenjohtajuus siirtyi vuoden 2022 Ranskalle. Emmanuel Marcon valittiin toistamiseen Ranskan presidentiksi huhtikuussa 2022. – ”Teemoja ovat puolustusteknologia, digitalisaatio, ydinenergia ja vihreä siirtymä. Nämä kaikki vaativat valtavia uusia investointeja Euroopassa ja näille tuli Macronin valinnan myötä entistä enemmän selkänojaa. Teollisuus ja suomalaiset yritykset tietävät siis nyt missä on kasvua tulevaisuudessa”, totesi toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi YLE:n haastattelussa presidentinvaalien jälkeen.

24.2.2022 Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Tämän jälkeen EU on asettanut useita pakotteita Venäjälle. Elinkeinoelämän järjestöt ovat viestineet niistä sekä geopoliittisen tilanteen muutoksista aktiivisesti yrityksille. ”Yritykset toimivat kovassa paineessa koronan, sodan, raaka-aine- ja komponenttipulan ja logistiikkahaasteiden keskellä. Nopea reagoiminen epävakaassa tilanteessa on vaatinut yrityksiltä paljon, mutta se on ollut välttämätöntä. Pakotteiden myötä Venäjän kauppa on käynyt vaikeaksi, ellei jopa mahdottomaksi”, sanoi Lenita Toivakka Keskuskauppamarin tiedotteessa 4.5.2022.

Kaakkois-Europan neljä maata, Romania, Kreikka, Kroatia ja Bulgaria, on saamassa yhteensä noin 70 miljardia euroa Euroopan unionin elpymisvälineestä vuosina 2021–2026. Jokainen maa on identifioinut investointikohteet ja laatinut aikataulun niiden toteuttamiseksi. Rahoitusta käytetään pääsääntöisesti digitalisaation lisäämiseen sekä ympäristöllisesti kestävien ratkaisujen hankkimiseen. Maat valmistelevat investointiprojektit ja järjestävät niihin liittyvät ostot itse. Janne Sykkö, Kaakkois-Euroopan alueellinen Team Finland -erityisasiantuntija, Suomen suurlähetystö, Serbia, rohkaiseekin yrityksiä tutkimaan näitä markkinoita. Euroopan unionin elpymisvälineestä saavat rahaa myös muut EU-maat. Yritysten kannattaa seurata näitä projekteja.

KV-katsauksessamme tuodaan esille ajankohtaisia asioita maailmalta ja markkinamahdollisuuksia yrityksille. Ohessa on vuoden 2022 ensimmäinen KV-katsaus. Voit lukea katsauksen tästä.

Lisätiedot:
Anne Hatanpää
Yhteyspäällikkö, Keskuskauppakamari
anne.hatanpaa (a) chamber.fi