Harjoittelu ulkomailla – kokemuksia FinnCham Hong Kongista

 
 

Hei! Olen Anette Snäll, viimeisen vuoden tietojenkäsittelyn tradenomiopiskelija Haaga-Heliasta. Suoritan parhaillani neljän kuukauden harjoittelua FinnCham Hongkongilla. Harjoittelu on tarjonnut erinomaisen mahdollisuuden syventää ymmärrystäni Suomen ja Hongkongin välisistä kauppasuhteista sekä tutustua suomalaisyritysten liiketoimintamahdollisuuksiin alueella

Työtehtäviini kuuluu muun muassa digitaalinen markkinointi, uutisten kirjoittaminen verkkosivuille, markkinatutkimuksen tekeminen sekä verkkosivujen päivittäminen. Työstän myös suomalaisyrityksille uutta Starter Kit -opasta, joka kokoaa yhteen keskeiset käytännön tiedot Hongkongissa toimimista varten – esimerkiksi yrityksen perustamisesta ja markkinoille pääsystä.

Harjoittelun kohokohtia ovat olleet eri bisnestapahtumat, joihin olen päässyt osallistumaan. Tähän mennessä mieleenpainuvin on ehdottomasti ollut Team Finland Kiina -tapaaminen, jossa käsiteltiin ajankohtaisia teemoja Etelä- Kiinan liiketoimintaympäristöstä ja suomalaisyritysten mahdollisuuksista alueella. Tapahtumassa kuultiin kiinnostavia puheenvuoroja muun muassa alivaltiosihteeri Jarno Syrjälältä (UM), Business Finlandin Kiinan- maajohtaja Marko Tiesmäeltä sekä Eden Woonilta, Hongkongin Amerikan kauppakamarin puheenjohtajalta. Jarno Syrjälä käsitteli puheessaan Team Finland -verkoston uudistusta, jossa Business Finlandin ulkomaantoiminnot integroidaan osaksi ulkoasiainhallintoa. Uudistuksen tavoitteena on rakentaa yhtenäisempi ja tehokkaampi tukiverkosto, joka palvelee paremmin suomalaisyritysten vientiä ja kasvua kansainvälisillä markkinoilla.

Team Finland Kiina -tapaaminen 8.–9. toukokuuta 2025

Toinen mieleenpainuva tapahtuma oli ReThink HK x Chambers Meet & Greet -tilaisuus, jossa pääsin tapaamaan muiden Hongkongissa toimivien kauppakamarien ja yritysten edustajia sekä kuulemaan ReThink HK 2025 -tapahtuman suunnitelmista. ReThink HK on Hongkongin suurin ja merkittävin kestävän kehityksen liiketapahtuma, joka kokoaa yhteen yritykset, järjestöt ja päättäjät edistämään vastuullista liiketoimintaa. Vuoden 2025 päätapahtuma järjestetään 11.–12. syyskuuta, ja sen tavoitteena on tarjota konkreettisia ratkaisuja vihreän siirtymän tueksi eri toimialoilla.

Lähiviikkoina järjestämme kaksi mielenkiintoista tilaisuutta jäsenillemme:

  • KONE-yritysvierailu 27.5.

  • GoGBA-webinaari 28.5., jossa käsitellään Greater Bay Area-alueen talousnäkymiä ja liiketoimintamahdollisuuksia suomalaisyrityksille

Harjoittelu on tarjonnut ainutlaatuisen näköalapaikan Hongkongin elinkeinoelämään ja siihen, miten FinnCham voi konkreettisesti tukea suomalaisia yrityksiä alueella.

FinnCham Hongkongin harjoittelijat Marica Barrett (vas) ja Anette Snäll (oik) Team Finland China meetingissä

Odotan innolla, mitä kaikkea opin ja koen vielä harjoitteluni aikana!

 

Anette Snäll

Ota yhteyttä: anette.snall@outlook.com

 
Hong KongLaura Watson